torstai 29. kesäkuuta 2017

Resepti: Kiwi in Vermont ja testissä Imperial Yeast A24 Dry Hop

No nyt on Vermont-innostus edennyt jo niin pitkälle, että tätä tyyliä täytyy imitoida jo omissa keitoksissa. Tällä kertaa tyylistä haettiin kuitenkin enemmän inspiraatiota, sillä oluentekoystävän (huomasitko miten kiersin sanan "panokaveri"?) kanssa on suunniteltu ja haettu sopivaa ajankohtaa Uuden Seelannin humalalajikkeilla tehdylle IPAlle. Pakastimessa on siis odotellut Green Bulletia, Motuekaa ja Nelson Sauvinia jonkinsortin kiivi/kiwi-hassuttelulle.

Alkuperäinen idea oli tehdä hedelmäinen kiiviolut, mutta jossain vaiheessa hedelmä tipahti pois ja ajatukseksi jäi enemmänkin "perus-ipa". NEIPAsta innostuneena sain ylipuhuttua ajatuksen tehdä enemmän aromipuolen humalointiin nojaava IPA ja lopulta tähdet olivat jopa niin suotuisassa asennossa, että veljeltä löytyi jääkaapista valmis startteri Imperial Yeastin A24 Dry Hop -hiivaa, jota voisimme tässä oluessa käyttää.

Ennen A24-pohdintoja pohjustan hieman avaamalla Conan-hiivan mysteeriä: yksi kuuluisimmista Vermont IPA-tyylin oluista lienee The Alchemistin Heady Topper, jonka teossa käytetään juurikin Conan-hiivaa. Sen kerrotaan olevan hedelmäisen humaloitu mehumaisen samea ja todettakoon nyt että itse en ole sitä maistanut. Conan-hiivan huhutaan tulleen Vermontiin Englannista Greg Noonanin mukana Vermont Pub & Brewerylle, josta se sitten on päätynyt The Alchemistillekin. Conan-hiivaa pidetään yhtenä päätekijöistä "aidon" Vermont-maun aikaansaannissa. (lähde1, lähde2)

No miksi tämä Imperial Yeastin A24 nyt sitten on niin tärkeä tässä reseptissä? A24:ää saa tilattua Suomessa näppärästi Brewcatilta, jonka verkkosivu kertoo hiivasta seuraavaa:
Tämä hiiva on sekoitus A20 Citrus ja A04 Barbarian hiivoja. Tällä hiivalla tehostat humalan aromeita ja tämä tuottaa upeita sitruksen, persikan ja aprikoosin aromeita. IPAt, pale alet tai mitkä tahansa oluet, joissa humala on pääosassa nousevat tällä hiivalla uudelle tasolle.
 Mitä ihmeen A20 ja A04? Näitä voi tutkia taas vaikkapa Imperial Yeastin verkkosivuilta:
A20:
Citrus cranks out orange and lemon aromas along with some tropical fruit. Use this strain at high temps for big ester production. A wild saccharomyces strain, it will get a bit funky without the worries of a brettanomyces strain.
A04:
Ready to attack your IPA, Barbarian produces stone fruit esters that work great when paired with citrus hops. Barbarian will give you what you need for an exceptionally balanced IPA.
Barbarian? Etteikö vaan olisi viittaus Conaniin? Ja mitä ilmeisemmin näin onkin. Imperial Yeastin nettisivuilta en suoraan tätä tietoa löytänyt, mutta kotiolutfoorumeilla ja asiaan vihkiytyneillä verkkosivuilla näin ainakin väitetään.

Summa summarum: A24-hiivan pitäisi yhdistellä A20-hiivan kykyä korostaa appelsiinin, sitruksen ja trooppisten hedelmien humala-aromia sekä A04-hiivan kykyä korostaa sitruksen humala-aromia sekä aikaansaada sameutta. Kuulostaa melko loistavalta työjuhdalta tälle oudolle Uuden Seelannin ja Uuden Englannin hybridille!

Resepti: Kiwi in Vermont

Vehnä päätyi vahingossa etikettiin asti, sitä tässä ei ole!
 
BrewMate-yhteensopivan reseptin voit ladata näppärästi Drive-kansiosta itsellesi, jos näin haluat. Seuraavaksi avaan hieman reseptiä varten tehtyjä valintoja. Kiivihedelmää ei tähän käytetty, mutta uusiseelantilainen kiivilintu päätyi nimeen asti, koska Uuden Seelannin humalilla mennään.

Itse reseptiin käytössä oli siis Green Bullet, Motueka ja Nelson Sauvin. Näistä Green Bulletilla on selkeästi korkein alfa-arvo, jonka vuoksi vähäiset katkerot päätettiin reseptissä saada aikaan tällä. Kaikkea ei kuitenkaan tuhlata katkerointiin, vaan parikymmentä grammaa saa luvan riittää (aikaansaaden laskennallisen 36 IBA - pienessä mittakaavassa keitellessä ibut eivät mielestäni tartu ihan laskennallisen arvon mukaisesti, jonka vuoksi veikkaisin lopullisen katkeron jäävän jonnekin 20-30 seutuville näillä grammamäärillä). Green Bullet on profiililtaan hedelmäinen, mausteinen, floraalinen ja mäntyinen. Motueka on sitruksinen ja trooppishedelmäinen ja Nelson Sauvin hedelmäisen valkoviininen. Humalat sopivat Vermont-teemaan siis semi-ok, ajatus oli siis saada A24 korostamaan sitrusta ja hedelmäisyyttä.

Mallasrunkoon otettiin mallia täältä. Maris Otteria löytyi melko sattuman kaupalla varastosta 1,2kg, jonka vuoksi ei päästy ihan 40%/40% suhteisiin vaan enemmänkin 67%/23% suhteisiin. Vehnää ei varastossa ollut saatika hunajamallasta tai ohraleseitä, joten nämä tippuivat pois. Väriä antamaan lisättiin 100g CaraCrystal EBC120-mallasta ja 8% määrä kauraleseitä päätyi muotoon 7,69% kauraleseitä (koska kiva tasainen 400g määrä..). Käytännössä melko simppeli mallasrunko pienellä määrällä kauraleseitä ja makumaltaita, siis.

Humaloinnissa haluttiin nojata vahvasti dry-hoppiin ja tässä koitan hieman avata BrewMate-reseptin humalamerkintöjä:

Green Bullet & Motueka Boil @ 0: nämä laitetaan siis keitokseen siinä vaiheessa kun virrat napsaistaan keittimestä pois.

Green Bullet & Motueka Aroma @ 0: BrewMate on hieman kömpelö näiden merkkaamisessa; vierre jäähdytettiin 70C-asteeseen, jonka jälkeen lisättiin nämä. Annettiin seistä 30 minuuttia 70C-asteessa, jonka jälkeen jäähdytettiin 20C-asteiseksi.

Green Bullet, Motueka & Nelson Sauvin Dry Hop @ 4: nämä laitettiin primääriastiaan neljännen päivän kohdalla käymisen ollessa yhä käynnissä. Istuivat primääriastiassa muistaakseni nelisen päivää.

Siirto secondaryyn noin viikon käymisen jälkeen.

Green Bullet, Motueka & Nelson Sauvin Dry Hop @ 12: nämä laitettiin sekondääriastiaan 12. päivän kohdalla (12. käymispäivä siis, ei 12. päivä secondaryssä). Tai tämä oli ainakin suunnitelma, mutta koska jenkkireissu tuli tähän väliin, ehti olut istumaan secondaryssa kaksi viikkoa, jonka jälkeen dry hoppasin viiden päivän ajan.

Mäskäyslämmöksi haluttiin hieman korkeampi, jotta vierteeseen jäisi käymättömiä sokereita ja oluesta tulisi hieman rungokkaampi. Mäskäys aloitettiin 69C-asteessa ja tunnin mäskäyksen aikana lämpö laski 67C-asteeseen asti. Vähänpä tämä lopputuloksessa näkyi, sillä lopulta olut kävi ominaispainoon 1.010 eli semi-kuivakkaa tulossa.

Tätä kirjoitellessa en tätä vielä ole maistanut kuin vasta pullotuksen yhteydessä ominaispainonmittausnäytteestä, mutta jo sekin maistui kyllä poikkeuksellisen hyvältä vaikkakin oli huoneenlämpöistä ja hapotonta. Ettei nyt ihan omakehuksi mene, niin todettakoon, että yleensä tässä vaiheessa omat kotipanimotuotteet ovat melko "raakoja" ja pullokypsytystä vaativia eikä juuri kehuja ansaitsevia, mutta tässä oluessa humala-aromi puski esiin jo melko vahvasti ja katkero oli melko lempeänä taka-alalla.

Sitten vielä A24-hiivasta. A24 rouhi oluen lopulta tämän näköiseksi:

Kiwi in Vermont valoa vasten.
No mutta! Samea kuin Vermont IPAn kuuluukin ja sormet näkyvät läpi juuri ja juuri. Ja värikin on oikein silmää miellyttävä. Jos pulloa ei tarkastele valoa vasten, niin väri onkin hieman muuta:

Kiwi in Vermont au naturel.
Okei, tämä on kännykällä kuvattu ja ei kovin mairittelevassa valaistusolosuhteissa... mutta perhana jos tämän näköistä jälkeä tekisi hiiva olueen josta ei "tarkoituksella" tee sameata, niin kyllä ainakin itse pettyisin. Perinteiset S04 ja US-05 kun tekee niin kirkkaan helakkaa jälkeä. Tämän tekoon ei käytetty Irish Mossia kirkasteena kuten yleensä, joka voi selittää osan sameudesta. Tämän testatakseni minulla on nyt käymispöntössä tulossa lisää A24:llä käytettävää tavaraa, jonka tarkoituksella kirkastin Irish Mossilla. Pääseepähän testaamaan johtuuko sameus yksinomaan hiivasta vai ei.

Ainiin ja mainittakoon vielä, että kirkkaat lasipullot ovat kai oluille huonoksi, koska niistä pääsee pahaa valoa läpi. Itse pullotan joka erästä pari kirkkaisiin pulloihin ihan vain siksi, että pääsisin tutkailemaan väriä ja pohjahiivan määrää yms. helpommin. Loput on ihan ruskeissa pulloissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti